Vuoden 2019 festivaalin ohjelmisto julki

Rohkeita unelmia Kokkolan Talvitansseilla

Kokkolan Talvitanssit -nykytanssifestivaali järjestetään 25. kerran Kokkolassa 7.–10.2.2019. Festivaalin ohjelmisto kaupunginteatterilla tarjoaa yleisölleen tuoreita ja puhuttelevia teoksia sekä mahdollisuuden nykytanssin kokemiseen ja näkemiseen monesta eri näkökulmasta. Talvitanssien päänäyttämönä toimii Kokkolan kaupunginteatteri. Festivaali järjestetään yhteistyössä Kokkolan kaupunginteatterin kanssa.

Tulevana vuonna festivaali tarjoaa raikkaan katsauksen aikamme tanssitaiteen moninaisuuteen. Festivaalin ohjelmistossa nähtävien teosten esiintyjät laajentavat kuvaa siitä keitä suomalaisen tanssin näyttämöllä on totuttu näkemään. Teoksissa esiintyy eri ikäisiä ja monenlaisia yhteiskunnallisia positioita edustavia esiintyjiä. Talvitanssien ohjelmisto tuo kokonaisuudessaan esiin ihmisenä olemisen erilaisia sosiaalisia puolia ja rakenteita. Teosvalintojen kautta haluamme edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja osallisuuden kokemusta sekä herättää keskustelua erilaisuuden ja toiseuden ympärillä.

Näyttämöteokset

Festivaalin avaa torstaina 7.2. Kati Raatikaisen ja työryhmän teos Kvartetto. Talvitansseilla kantaesitettävä teos on lempeän radikaali kommentti kehitysvammaiseksi määriteltyjen ihmisten oikeudelle olla tanssitaiteen näyttämöllä tanssijoina ja yhteiskunnallisina toimijoina. Teoksessa on neljä erityisesti maailmaa aistivaa ja siinä toimivaa ihmistä. Tanssimassa yhdessä, kuuntelemassa maailman ääniä, musiikkia, toisiaan. Tanssimassa yksin, antautumassa omasta ainutlaatuisuudesta kumpuavalle liikkeelle, kaipaukselle, rakkaudelle.

Kvartetto-teokseen liittyen festivaalin aikana toteutetaan myös työryhmän ohjaamia inklusiivisen tanssin työpajoja.

Sonya Linforsin COSMIC LATTE  tuo perjantaina-iltana näyttämölle radikaalia unelmointia mustan ja valkoisen jälkeisestä ajasta. Kovat ajat vaativat pehmeitä tekoja, tulevaisuus on beige. COSMIC LATTEn utopioille tarjoaa viitekehyksen Mark Deryn vuonna 1993 lanseeraama termi afrofuturismi. Afrofuturismi unelmoi paikasta, jossa vapaus, tasa-arvoisuus, mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä rajoja pakenevassa, mystisessä välitilassa.
Vierailunsa aikana Sonya Lindfors pitää myös alueen lukioikäisille luennon erilaisuuteen ja toiseuttamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Sonya Lindfors voitti tänä vuonna Anti-festivaalien arvostetun kansainvälisen Live art -palkinnon. Palkintoraadin perusteluissa todetaan, että “Lindforsin taide, hänen oivalluksensa sosiaalisessa ja kirjallisessa maailmassa sekä hänen panoksensa julkiseen keskusteluun ovat tuottaneet polttavia kysymyksiä siitä, kuka oikeastaan puhuu ja kenelle”. Raatia johti ranskalainen filosofi Jacques Rancière.
Linkki palkintoraadin perusteluihin: http://antifestival.com/anti- festival-international-prize- for-live-art-jury-statement- 2018/
Ylen haastattelu Sonya Lindforsista: https://yle.fi/uutiset/3- 10432172

Lauantaina 9.2. kahden teoksen illassa nähdään Tanssiteatteri Tsuumin tanssiduetto Rememberme. Tsuumin tanssijat Salla Korja-Paloniemi ja Sampo Kerola ovat toteuttaneet teoksen yhteistyössä kokkolalaisen muusikko Antti Paalasen kanssa. Paalasen musiikin siivittämä esitys koostuu livenä esitettävästä tanssiduetosta sekä Child in you –videosta. Teosparin aiheena on myytti ikuisesta paluusta – ainaisesta paluusta lähtöpisteeseen. Child in you musiikki- / tanssivideon on ohjannut, kuvannut ja leikannut kokkolalainen Ulla Nikula.

Lauantai-illan toisena teoksena nähdään Tanssiteatteri Minimin tuottama ja Cilla Backin ohjaama teos Elämä, joka on yhtä aikaa tanssiesitys, dokumenttielokuva ja videoinstallaatio. Monitaiteellinen Elämä kertoo iäkkään ihmisen perinnöstä, hänen elämäntarinastaan, jonka arvon nuoruutta palvova yhteiskuntamme on unohtanut. Elämä on teos, jossa kahden eri-ikäisen naistanssijan vahva tanssi ja liikkuva kuva punoutuvat yhteen. Teosta tehdessään työryhmä on tehnyt yhteistyötä vanhusten hoitolaitosten asukkaiden kanssa Kuopiossa ja Pohjois-Italiassa.

Perjantain ja lauantain esitysten jälkeen keskustelemme teatterin lämpiössä illan esityksistä Tapaa taiteilija -tilaisuuksissa.

Sunnuntain koko perheelle suunnattu tanssiesitys Rohkeat käsittelee perhettä, yhteisöllisyyttä, rakkautta ja rohkeutta. Teoksen on koreografioinut Jarkko Mandelin yhdessä työryhmänsä kanssa ja siinä tanssii kolme Kinetic Orchestran tanssijaa sekä kuusi- ja kahdeksanvuotiaat lapset Oiva ja Urho. Läpi teoksen kulkee rohkeuden teema, jota koetellaan hyvin konkreettisesti varsin akrobaattisella liikemateriaalilla, mutta rohkeuden teemaa lähestytään myös sosiaalisten haasteiden, läheisyyden, jännityksen ja esiintymisen näkökulmasta. Mukana on laulua ja autoradalla ajoa, paljon vaativaa liikettä sekä liikuttavia hetkiä.

Rohkeat-teokseen liittyen toteutetaan myös Supersankari-työpajoja, jotka ovat suunnattu lapsille ja aikuisille.

Muu ohjelmisto ja yleisötyö

Festivaali tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua syvemmin ohjelmiston teoksiin työpajoissa, teosalustuksissa ja keskustelutilaisuuksissa.

Talvitanssien jokavuotinen yhteistyö Keski-Pohjanmaan kansanopiston tanssitaiteen linjan kanssa jatkuu tänäkin vuonna.

Myös kahtena aiempana vuonna toteutettu Open Stage –tapahtuma saa jatkoa tämänkin vuoden festivaalilla. Tapahtuma kutsuu kaikenikäiset tanssinharrastajat esiintymään festivaalille lauantaina 9.2.

Tuleva Talvitanssit festivaali on järjestyksessään jo 25:s, joten tätä merkkipaalua juhlitaan avajaisesityksen yhteydessä torstaina 7.2.2019.

Taiteellinen työryhmä

Kokkolan Talvitanssit -festivaalin ohjelmiston on valinnut festivaalin taiteellinen työryhmä, johon kuuluvat Hanna Korhonen, Kati Raatikainen ja Anne Peippo.

Ohjelmistoon kokonaisuudessaan voi tutustua festivaalin kotisivulla osoitteessa www.kokkolantalvitanssit.fi.
Tapahtuman tuottaa Kokkolan Talvitanssit yhdistys ry.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: tuottaja Anne Peippo, anne.peippo@kokkolantalvitanssit.fi, puh. 040 833 7312
www.kokkolantalvitanssit.fi

Teoskuvat: http://www. kokkolantalvitanssit.fi/media